Hajajätevesiasetus
Jätevesien puhdistaminen säästää ympäristöä
Vesien rehevöityminen on vakava ongelma koko Suomessa. Kun jätevedet puhdistetaan asianmukaisesti, vesien rehevöityminen hidastuu.
Hajajätevesiasetus on säädetty vesistöjen suojelemiseksi. Se käsittää vähimmäisvaatimukset kiinteistökohtaisten talousjätevesien käsittelylle ja kielletään kaiken puhdistamattoman kotitalousjäteveden päästäminen luontoon. Asetus tuli voimaan vuoden 2004 alusta. Vaatimukset koskevat kiinteistöjä, joita ei ole liitetty vesihuoltolaitoksen viemäröintijärjestelmään.
Velvoitteet kiinteistöjen omistajille
- Tiukat puhdistusvaatimukset jätevesien sisältämälle typelle ja fosforille sekä biologiselle hapenkulutukselle. Uusien jätevesijärjestelmien on täytettävä vaatimukset heti ja olemassa olevien 1.1.2014 mennessä.
- Jätevesijärjestelmän hoito- ja huolto-ohjeet sekä huoltotoimenpidepäiväkirja kuitteineen tulee säilyttää kiinteistöllä. Lataa selvityslomake (PDF) tästä.
Avustusta jätevesijärjestelmän uusimiseen
Jätevesijärjestelmän korjaamiseen voi hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n talousjätevesiavustusta, jonka myöntää kotikunta. Avustusta myönnetään korkeintaan 35 % hyväksyttävistä kustannuksista. Avustettavia toimenpiteitä ovat mm. kiinteistön liittyminen vesiosuuskunnan jätevesiviemäriin tai yksittäisten kiinteistöjen tarpeisiin rakennettavien viemärien sekä jätevesien ja jätteiden käsittelylaitteiden rakentaminen.
Lisätietoja avustuksista saat ympäristöministeriöstä, ARA:sta sekä omalta kunnaltasi.
Muut uutiset
